Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi energiankulutuksen mittaamisen ja laskutuksen kokonaisuutta koskevista muutoksista, jonka energiatehokkuusdirektiivissä muodostivat 9, 10 ja 11 artiklat. Muutosdirektiivillä tähän kokonaisuuteen lisättiin 9 a, 9 b, 9 c, 10 a ja 11 a artikla. Osassa muutoksista on kyse jo säädetyn uudelleen ryhmittelystä, mutta kokonaan uusia velvoitteita pitävät sisällään 9 b artikla (lämpimän käyttöveden käyttäjäkohtainen mittaaminen ja kustannusten jakaminen), 9 c artikla (etäluentaa koskeva vaatimus) ja 10 a artikla (lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutus- ja kulutustiedot).
Direktiivin VII a liitteen mukaan lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutuksen on tapahduttava todellisen kulutuksen perusteella vähintään kerran vuodessa. Liitteessä säädetään myös laskutus- ja kulutustietojen antamisen vähimmäistiheydestä siten, että jos etäluettavat mittarit tai lämmityskustannusten jakolaitteet on asennettu, todelliseen kulutukseen perustuvat laskutus- tai kulutustiedot on toimitettava loppukäyttäjille kaksi kertaa vuodessa ja neljä kertaa vuodessa, jos loppukäyttäjä on valinnut sähköisen laskutuksen. Vuoden 2022 alusta lähtien on kulutustiedot toimitettava etäluennan piirissä oleville loppukäyttäjille vähintään kuukausittain. Lisäksi liitteessä on säädetty laskun mukana toimitettavista vähimmäistiedoista muun muassa energian hintaan, kulutukseen, energiantuotannon polttoainesekoitukseen sekä kasvihuonekaasupäästöihin liittyen. Kulutus- ja laskutustiedot voidaan asettaa saataville myös internetin kautta. Lämmitys ja jäähdytys voidaan vapauttaa näistä vaatimuksista lämmitys- ja jäähdytyskausien ulkopuolella.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki (808/2019) on tullut voimaan 1.1.2020. Sen johdosta on tarpeen muuttaa muutoksenhakua koskevat viittaussäännökset energiatehokkuuslain (1429/2014) 32 §:ssä sekä tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain (1005/2008) 39 ja 40 §:ssä.
Taloyhtiön KonkurssiDirektiivin 9 c artiklassaon vaatimuksia kaukolämmityksen, kaukojäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden kulutuksen mittaamiseen käytettävien mittareiden etäluennasta. Artiklan 1 kohta edellyttää 25.10.2020 jälkeen asennettavien mittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden olevan etäluettavia, ja 2 kohta, että jo asennetut mittarit ja lämmityskustannusten jakolaitteet muutetaan etäluettaviksi tai korvataan etäluettavilla laitteilla 1.1.2027 mennessä, paitsi jos jäsenvaltio osoittaa, että tämä ei ole kustannustehokasta. Energiatehokkuuslaissa ei ole säännöksiä etäluennasta, joten säännöksen täytäntöönpano edellyttää lainsäädäntötoimia. Jo asennettujen huoneistokohtaisten vesimittareiden muuttamisen etäluettaviksi tai korvaamisen etäluettavilla mittareilla on kuitenkin arvioitu olevan Suomessa kustannustehotonta, joten tarkoituksena on hyödyntää 9 c artiklan 2 kohdan poikkeusmahdollisuutta, eikä käyttövesimittareiden osalta tarvetta lainsäädäntötoimille ole.
Toimitettaessa kiinteistöön lämpöä tai jäähdytystä kaukolämmitysverkosta tai usealle kiinteistölle yhteisestä keskitetystä lähteestä, on kaukolämmön toimituspisteeseen, kiinteistön lämmönvaihtimeen tai lämmön toimituspisteeseen asennettava lämpöenergiamittari (ETL 20 §) silloin, kun lämmitysjärjestelmä uusitaan tai kyse on uuteen kiinteistöön sijoitettavasta uudesta liittymästä. Kaukolämmön kulutuksen mittaukselta ei laissa edellytetä mittaustietojen etäluentaa, eikä mittareiden etäluettavuutta.
Asumisoikeusasumisesta hallintamuotona säädetään asumisoikeusasunnoista annetussa laissa (650/1990, jäljempänä asumisoikeuslaki). Kyseinen laki sisältää myös korkotuki- tai aravalainoilla rahoitettujen asumisoikeusasuntojen käyttöä ja luovutusta rajoittavat säännökset, jotka koskevat esimerkiksi asukkailta perittävien käyttövastikkeiden määrittelyä.
Eduskunnan talousvaliokunta (TaVL 9/2017) katsoi ensimmäisessä lausunnossaan muutosdirektiiviä koskevissa jatkoneuvotteluissa olevan tarpeellista varmistaa, ettei huoneistokohtaisesta mittauksesta tulisi sitovaa velvoitetta. Myöhemmin valiokunta (TaVL 29/2018 vp.) piti Suomen kannalta tärkeänä neuvottelutavoitteena sitä, että huoneistokohtaista lämmityksen mittausta ei tarvitsisi edelleenkään käyttää laskutuksen perusteena, jos jäsenvaltio osoittaa, ettei se ole taloudellisesti tai teknisesti tarkoituksenmukaista. Toisaalta talousvaliokunta totesi, että Suomi voi hyväksyä, että asennettuja huoneistokohtaisia vesimittareita olisi jatkossa käytettävä lämpimän käyttöveden kustannusten jaon perusteena.